Muistatteko vielä, miten ennen vanhaan ostettiin leivän päälle makkaraa? Kaupan palvelutiskillä oli rivi pitkiä oranssikuorisia makkarapötköjä, joista äiti valitsi palan sitä sorttia, joka sattui olemaan tarjouksessa. Kotona palasta leikattiin siivuja veitsellä, mikä nykyihmisen mielestä voi tuntua hirveän vaivalloiselta. Lisäksi siivuista tuli usein paksuja ja epätasaisia. Voi sitä riemua, kun siivutuskoneet yleistyivät ja leikkeleet sai tiskiltä mukaansa valmiiksi siivutettuina – samaan hintaan tietenkin. Äiti pyysi myyjältä 200 grammaa Gotleria, ja lapsille otettiin 100 grammaa lauantaimakkaraa. Joskus haluttiin vähän parempaa ja pyydettiin saunapalvikinkkua.

 

Palvelutiskillä oli hauska seurata, kun myyjä laittoi makkarapötkön leikkelekoneen päälle ja muutamalla edestakaisella vedolla siivutti makkarasta kauniita, tasaisia viipaleita. Viipaleet nostettiin pinseteillä vaa’an päälle punnittavaksi ja pakattiin paperikääröön. Jo tuohon aikaan leikkelevaa’oissa oli pieni näyttö, josta asiakas näki ostoksensa painon ja hinnan. Myyjän ammattitaidosta kertoi se, kun vaaka näytti lähes tarkalleen pyydettyä grammamäärää. Jos hinta tuntui alhaiselta, saatettiin pyytää pari siivua lisää.

Tuoreita siivuja, juuri sen verran kuin tarvitset

Myöhemmin valmispakkaukset yleistyivät, ja kiireiset ihmiset alkoivat ostaa leikkeleensä tehdaspakatuissa vakuumipakkauksissa. Valmispakkaukset ovat varmasti tulleet jäädäkseen, mutta silti yhä useammat ruokakaupat ovat tiedostaneet kuluttajien muuttuneet tarpeet ja ostokäyttäytymisen. Nykypäivän kuluttaja osaa arvostaa tuoreutta, valinnan mahdollisuutta, luontoystävällisyyttä ja yksilöllistä palvelua.

Sinkkutalouksien määrä Suomessa on suurempi kuin koskaan, joten 300 gramman valmispakkaukset ovat monille yksinkertaisesti liian suuria. Useat kotitaloudet haluavat ostaa tarkasti juuri omaan tarpeeseensa, eikä ruokaa haluta heittää roskiin. Osakuluttajista haluaa suosia yksilöllisten pientuottajien valmisteita tai vähentää pakkausjätteen määrää. Ruoan irtomyynti on kasvattanut suosiotaan.

Nykyään useimmista hyvin varustelluista ruokakaupoista löytyy modernit siivutuskoneet ja vaakahinnoittelijat sekä näyttävät palvelutiskit laajoine juusto- ja leikkelevalikoimineen, josta asiakas voi ostaa vain tarvitsemansa määrän leivänpäällisiä tuoreeltaan siivutettuna - aivan kuten ennen vanhaan.

Mitä saisi olla?

Jos haluat viedä asiakaspalvelun aivan uudelle tasolle, Bizerban tietokonepohjaiset palveluvaa’at mahdollistavat sen, että voit tarjota asiakkaalle vähän extraa. Jos ruoanlaiton kanssa tuskaileva perheenäiti ostaa palvelutiskiltä esimerkiksi lohta, mikset yllättäisi häntä tarjoamalla kaupanpäällisinä jonkin hyvän reseptin? Samalla kun tulostat loheen hintalapun, voit parilla napin painalluksella tulostaa paketin päälle reseptin sekä ostoslistan ruokalajiin tarvittavista raaka-aineista. Bizerban pc-pohjaisten vaakojen avulla voit parantaa kauppasi asiakaspalvelua ja tehdä samalla lisämyyntiä.

Bizerban MC-sarja edustaa modernia tyylikkyyttä sekä ominaisuuksia, jotka on suunniteltu erityisesti hedelmä- ja vihannesosaston tarpeisiin.

Leikkelekoneet ja vaa’at päivittäistavarakaupan kaikkiin tarpeisiin

Dayton tarjoaa päivittäistavarakaupan tarpeisiin laadukkaat saksalaiset Bizerban myymälävaa’t ja leikkelekoneet. Bizerballa on yli 150 vuoden kokemus vaakamarkkinoilta, ja sen laitteet edustavat saksalaista huippulaatua ja tehokkuutta. Pitkän kokemuksensa ansiosta Bizerba on johtava päivittäistavarakaupan pc-pohjaisten vaakojen toimittaja. Sen tuotevalikoimassa on sekä perinteisiä että tietokonepohjaisia vaakoja, joista löytyy sopiva ratkaisu niin hedelmä ja vihannesosastolle, palvelutiskille kuin salaatti- ja karkkivaa’aksi. Järjestelmään kytkettävät myymälävaa’at helpottavat tietojen hallintaa ja helpottavat myymälän toimintoja.

Perinteiset myymälävaa’at

SC II on perinteinen myymälävaakamme, josta on saatavana sekä palvelu- että itsepalvelumalli. Bizerba SC II -vaakojen käyttö on helppoa ja joustavaa, sillä mitä tahansa järjestelmän vaakaa voidaan käyttää mastervaakana. Lisäksi kaikki järjestelmässä olevat PLU:t ovat käytössä samanaikaisesti kaikilla vaaoilla. Perinteisestä SC II -vaakamallistostamme löytyy sopiva ratkaisu kaikkiin päivittäistavarakaupan tarpeisiin: näppäinten määrän ja ominaisuuksien mukaan laitteita voidaan käyttää karkki-, esihinnoittelu- ja salaattibuffavaakana, pulla- ja leipävaakana, hedelmä- ja vihannesvaakana tai palveluvaakana.

PC-pohjaiset myymälävaa’at

PC-pohjaisilla vaaoilla voidaan tulostaa paljon muutakin kuin hintalappuja. Myös etikettikoko voidaan valita tarpeen mukaan. Uudet ravintoarvomerkinnöistä annetut EU-asetukset edellyttävät, että esimerkiksi itse pakattuihin lounassalaatteihin pitää liittää tarkka tuoteseloste, tuotteen ravintosisältö sekä merkinnät mahdollisista allergeeneista. Niin kutsuttu linerless-etiketti, jossa on rajoittamaton etiketin pituus, mahdollistaa pitkienkin ainesosaluetteloiden, kaksikielisten tuoteselosteiden, reseptien ja muiden lisätietojen tulostamisen. Mallistosta löytyy sekä palveluvaaka että itsepalveluvaaka. Palveluvaa’assa on 15,6 tuumainen kosketusnäyttö henkilökunnalle ja niin ikään 15,6 tuumainen näyttö kuluttajalle. Itsepalveluvaa’assa on 15,6 tuumainen kosketusnäyttö kuluttajalle. Pikanäppäinten määrä on rajaton, ja korkealaatuinen pc-vaaka mahdollistaa korkean suorituskyvyn ja grafiikan kuitenkin energiaa säästäen. Mahdollisuus integroida vaa’at vuoronumerojärjestelmään helpottaa palvelutiskin toimintaa, eikä vuoronumerolaitteen mahdollinen vikaantuminen enää haittaa, kun numerojärjestystä voidaan ohjata suoraan vaa’asta käsin.

HeViä tyylikkyyttä

Bizerban MC-sarja edustaa modernia tyylikkyyttä sekä ominaisuuksia, jotka on suunniteltu erityisesti hedelmä- ja vihannesosaston tarpeisiin. Rajoittamaton tuotenäppäinmäärä takaa sen, etteivät näppäimet lopu kesken, vaikka tuotevalikoimaa kasvaa.  MC 500 on suunniteltu erityisesti hevi-osaston tarpeisiin: vaakasillan päällä oleva malja estää pyöreitä hedelmiä putoamasta lattialle. Suuri 15,6 tuuman asiakasnäyttö tekee asioinnista miellyttävää. Korkealaatuinen pc-vaaka on mahdollista kytkeä kaupan omiin nettipalveluihin, mikä mahdollistaa esimerkiksi omilla verkkosivuilla olevan reseptipankin hyödyntämisen. Bizerba valmistaa päivittäistavarakaupan laitteet yli 150 vuoden kokemuksella, yli 120 maahan. Bizerban leikkelekoneet ja vaa’at saat suoraan Daytonilta.